Vietimme tänään ihanan kiireettömän ja täysin suunnittelemattoman sunnuntain täällä Tukholmassa. Heittäydyimme esimerkiksi hurjiksi ja nukuimme yhdeksään! Heräiltyämme ja ihmeteltyämme hostellin outoa vessa/suihku -kapasiteettia (2 vessaa-16 suihkua) lähdimme sadetta uhmaten etsimään kahvilaa, josta huhujen mukaan saisi hyvän ja edullisen aamiaisen. Matkalla ihastelimme esimerkiksi tätä ja päädyimme myös suositeltuun Cafe Stringiin. Viihtyisään ja ilmeisen suosittuun kahvilaan oli muodostunut heti avaamisaikaan jono, mutta onneksi ei ollut kiire. Niinpä nautimme puolisentoista tuntia 70 kruunun hintaisesta aamiaisbuffetista, joka piti sisällään muun muassa hunajajogurttia, mysliä, hummusta, erilaisia leipiä, kananmunia sekä lettuja, marjoja ja jäätelöä. Kiva tunnelma ja hyvä hinta-laatusuhde, suosittelemme!
Lounasaikaan nautitun aamiaisen jälkeen teimme pienen Södermalmin kävelyretken, sillä aurinko ilmestyi taivaalle. Kävimme kirpparilla josta Kimmo olisi halunnut ostaa nahkaisen matkalaukun ja Hannamari kukkamekon, mutta päätimme miettiä investointeja huomiseen. Kuljeskelimme myös Söderin kattojen yläpuolella Vita Bergenillä, joka oli täynnä kukkivien pihlajien tuoksua. Kukkulalla on kiva käyntikohde valtavine Sofian kirkkoineen ja pienine 1800-luvun työläispuutaloineen ja -pihoineen (ei uskoisi olevansa keskellä Tukholmaa!). Osuimme paikalle myös jonkin taloyhtiön/kaupunginosan pieniin kirpparipuistojuhliin; puistossa myytiin kahvia, kakkua ja ihmisten vanhoja tavaroita, paikalla oli sympaattinen orkesteri (neljä tyttöä kontrabasson, viulun, haitarin ja huilun kanssa) ja iloiset ruotsalaiset seurustelivat eloisasti toistensa kanssa. Tykättiin - mainio sunnutaifiilis.
Iltapäivällä seikkailtiin yhdessä ja erikseen: Hannamari etsi itselleen mekkoa Gamla Stanista ja Norrmalmilta (toistaiseksi huonolla menetyksellä) ja Kimmo samoili metsissä ja rantakallioilla. Illalliselle päädyimme mahtavaan Herman'siin , jossa söimme myös matkamme ensimmäisenä päivänä. Södermalmin parhaalla näköalapaikalla sijaitseva kasviravintola tarjoaa ihan mahtavan kasvisbuffetin hyvillä opiskelijatarjouksilla; tänään nautimme Intia-teemasta ja söimme mm. lämmintä naania, kookoschutneyta, sinimailasen ituja, linssicurrya ja korianterilla maustettuja kikherneitä. Nam! Nyt vietämme iltaa hostellilla ja saatamme kohta lukemisen ohella pelata matkan varrelta hankkimiamme pelejä (uusin hankintamme on Hampurista ostettu Maus au Chocolat). Nähtäväksi jää, saammeko yöksi huoneeseen ollenkaan tovereita (äsken oli vielä 4 sänkyä vapaana).
Huomenna on matkamme viimeinen päivä. Hannamarin suunnitelmissa on löytää aamupäivän aikana mekko ja Kimmon viihdyttää itseään sinä aikana. Aiomme myös kävellä paljon ja viettää piqueniqueta jossain, sillä sääennuste lupaa huomiseksi aurinkoista ja lähes 20 astetta. Ja (viimeisen illan kunniaksi) aiomme nauttia illallista Hermansilla (missäpäs muuallakaan), ennekuin Cinderella vie meidät kotiin 20.10. alkaen. Tämä oli siis kenties viimeinen päivitys matkalta, mutta lupaamme toivuttuamme kuvia, kertomuksia ja parhaat matkavinkit!
Kohta pääsette ihastelemaan ruskettuneita Kantosia. :)
Tukholmasunnuntai
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Lähettänyt
hammari
klo
21.38
1 kommenttia
Kohteen lähettäminen sähköpostitse
Bloggaa tästä!
Jaa X:ssä
Jaa Facebookiin
Melkein kotona...
...ollaan nimittäin jo Tukholmassa! Tänään istuttiin melkein koko päivä junassa ja tänne päästiin. Viime päivinä emme ole tietokoneita nähneet, joten tässä palasia Wienistä ja Hampurista:
*Wienissä käytimme loistavasti 6 euroa - pääsimme nimittäin tuolla rahalla molemmat oopperaan katsomaan Massenet'n Manonia. Seisomapaikoiltakin näki lavalle ja ennen kaikkea tunsi Wienin upean kaupunginoopperan fiiliksen. Oopperaensikertalainen Kimmokin tykkäsi: yllättävän hauskaa!
*Wienissä me myös:
-söimme aitoa (ja ylihinnoiteltua) sacherkakkua; Kimmon mielestä me tehdään parempaa
-harhailimme Schönbrunin labyrinteissa (tuli mieleen Gilmoren tyttöjen heinälabyrinrrijakso) ja mahtavassa leikkipuistossa (tästä voidaan näyttää videomateriaalia)
-tutustuttiin musiikin syvimpiin olemuksiin Haus der Musikissa. Leikittiin muun muassa kapellimestareita!
-käytiin isoimmassa luomukaupassa ikinä (meidän mittapuulla)
-syötiin ensimmäistä kertaa kahdesti samassa ravintolassa (Yum Tom; isot wokit 2,9 euroa)
*Hampurissa oli älyttömän kylmää! Piti kaivaa tennarit ja takit esiin rinkan pohjalta!
*Älkää peljätkö: kiitos tehokkaan Suomesta tulleen varoittelun, emme syöneet pohjoisessa Saksassa espanjalaisia kurkkuja ja saaneet viruksia.
*Hampurissa meidät feissattiin = meitä luultiin paikallisiksi! Eli kuukauden harjoittelu murentaa pikkuhiljaa turistiutta. (Tosin se, että meitä luultiin saksalaisiksi Italiassa, ei ollut yhtä hienoa. Mutta sehän onkin aivan eri asia.) Feissaajasta selvittiin, kun Kimmo väitti siskonsa Minnan feissaavan myös Unicefille eli meidän olevan jo jäseniä.
*Tänään päästiin Tukholmaan, löydettiin hostellimme Södermalmilta ja harhailtiin koleassa säässä ruokapaikkaa etsien. Järkyttävän kallista! Löydettiin lopulta thaimaalainen, jossa oli mainiota ruokaa ja ruotsinthaimaalaisten karaokekemut.
Huomenna nukutaan pitkään, nautitaan brunssia ja tehdään kenties pieni junaretki lähistölle. Toivottavasti sääkin lämpenee... Kuulumisiin!

0.35
0
kommenttia
Kohteen lähettäminen sähköpostitse
Bloggaa tästä!
Jaa X:ssä
Jaa Facebookiin
Kuulumisia Grazista
tiistai 24. toukokuuta 2011
Päivä täällä Grazissa Vesan vieraina on ollut kuuma! Jo aamulla ilma oli hiostava ja iltapäivällä asteita oli mittarissa lähemmäs 30. Ja nyt illalla olemme kuunnelleetkin sateen ropinaa ja ihastelleet mahtavia salamoita soluhuoneen ikkunasta. Meillä onkin täällä privaattihuone, sillä isäntämme halusi luovuttaa patjansa meille ja lähti itse yökylään toisaalle! (Tästä jalosta teosta palkitsimme Vesan Viking Linen lahjakortilla.) Nyt meillä on siis kämppiksinä espanjalaisia Erasmus-opiskelijoita. :)
Tämä päivä on ollut kivan rauhallista vaihtelua hektiseen reilielämään. Aamu alkoi hitaasti - isäntämme oli luennolla ja me nukuimme lahjakkaasti. Lähdimme pian käymään mainiossa luomukaupassa ja supermarketissa, joista hankimme aineksia lounasta varten. Kokkailun ja syömisen jälkeen suuntasimme kaupungille: ihmettelimme muun muassa oopperataloa (liput alkaen 3 €!) ja kiipesimme Schlossbergille; tämä vehreä "linnavuori" on ehkä kaupungin päänähtävyys ja oikein kiva paikka näköaloineen, kellotorneineen ja Bachia soittavine nokkahuilisteineen. Söimme myös jäätelöä (joka oli halpaa ja melkein italialaisen veroista) sekä vietimme aikaa Grazin kauniissa kaupunginpuistossa pelaten Roomasta hankkimaamme korttipeliä Senanzaa. Illaksi palasimme tänne Grazin kotiimme, sillä Hannamarilla koski päähän (matkalla hankittu kofeiiniriippuvuus?) ja sääkin synkistyi. Vesan kämppis mainosti meille paikallisia vaihtaribileitä, mutta ajateltiin vaan olla, rupatella ja syödä.
Vaikka Graz on Itävallan toiseksi suurin kaupunki, on täällä kotoisa ja lämminhenkinen, jopa pikkukaupunkimainen tunnelma. Iloinen itävaltalaistunnelma on tallella, vaikka jyrkät vuoret ovat vaihtuneet pehmeisiin, vehreisiin kukkuloihin. Täällä on iso yliopisto ja paljon raitiovaunuja ja polkupyöriä; lisäksi täältä löytyy kaunis joki (ja kaikkialla kaunista ja siistiä muutenkin!), viihtyisän näköisiä kahviloita ja pikkukauppoja. Ja täällä sijiatsee kuulema myös maailman suurin haarniskamuseo! Graz on siis ehdottomasti suosittelemisen arvoinen kaupunkikohde, josta on helppo piipahtaa vaikka Sloveniaan.
Nyt täytyy alkaa suunnitella matkaa unten maille - huomenna lähdemme aikaisin Wieniin yhdessä Vesan kanssa. Wienistä meillä on aikaa nauttia melkein kaksi täyttä päivää, sillä jatkamme matkaa Berliiniin vasta torsati-iltana yöjunalla. Suunnitelmissa on ihmetellä upeaa kaupunkia (Kimmolle uusi kokemus, Hannamarilla hämäriä muistikuvia vuodelta 2004) - esimerkiksi oopperaa, Hofburgin palatsia ja valtavaa katedraalia Stephansdomia. Saatamme myös ihmetellä Praterin huvipuistoa, jossa on yli 100-vuotias maailmanpyörä. Ja syödä aitoa Scheria! Vesa vinkkasi meille myös suurta pensaslabyrinttä sekä paikkaa nimeltä Haus der Musik, joka on eräänlainen interaktiivinen museo, "musiikkiheureka". Niihin täytyy päästä! Jos haluatte päästä osaksi kultturellista Wienistä, katsokaa mahtava elokuva "Rakkautta ennen aamua".
Hyvää yötä! Viikon päästä me nukahdetaankin jo Jyväskylän kodissa!

23.25
1 kommenttia
Kohteen lähettäminen sähköpostitse
Bloggaa tästä!
Jaa X:ssä
Jaa Facebookiin
Kuvia taas
maanantai 23. toukokuuta 2011
Onnellisesti Grazissa ja opiskelija-asunnon soluhuoneessa! Illan iloksi jaamme taas muutamia hetkiä matkastamme kuvien muodossa:

Hämmentävä yhdennäköisyys - Kimmo ja Herman Liikanen Roomassa

Amfiteatterissa

Herkkuja Veronan markkinoilla

Illallisella Buzihuttenissa

Näkymä majapaikan ikkunasta Innsbruckissa

Wandertagin maisemia

Matkalaiset tänään Grazissa

23.49
0
kommenttia
Kohteen lähettäminen sähköpostitse
Bloggaa tästä!
Jaa X:ssä
Jaa Facebookiin
Vuoripäivä
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
Hei vaan - edelleen Innsbruckista.
Tämä on kyllä mitä mainioin paikka! Erityisesti Kimmo on täysin Alppien ja tirorilaisen meinigin lumoissa. Täällä talojen väripaletti on hämmentävän laaja, voi maistuu jälleen voilta, tarjoilijataret sorisevat iloisesti saksaksi ja miesten pohkeet ovat vaeltamisen vahventamat. Fiilistä voisi kuvailla jopa kotoiseksi, sillä alkukesän vehreys on upeimmillaan (koivuja!), traktorit ajelevat kaduilla, sadekuuroja riittää ja vartin kävlymatkan päästä keskustasta lehmät laiduntavat kukkaniityillä. Ja Almdudler...
Eilisiltana päätimme noudattaa hostellimme emännän suositusta ("isot annokset, halvat hinnat, perinteistä tirolilaista") ja kävellä kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan (ilmeiseen legendaariseen) gasthaus Buzihütteniin. Matka sujui maisemia ihaillessa, metsän tuoksusta nauttiessa ja lähestyvää ukkosta tarkkaillessa. Pääsimme tunnelmalliseen, kauniisti valaistuun ja rinteessä metsän keskellä sijaitsevaan alppimajaan sopivasti ennen sateen alkua. Paikka oli täynnä paikallisia ja suosion vahvisti mm. ruokalistan yhteydestä löytyneet paikan tunnuslaulun nuotit. Ruokalista oli saksaksi (ja uskottelimme tarjoilijallekin pitkään hallitsevamme kielen; tosin Hannamari tarjosi uskollisesti "si":tä joka väliin), joten tilauksemme oli osittain sattumanvarainen. Kimmo tilasi perinteisen paneroidun schnitzelin hapankaalilla ja perunasalaatilla, Hannamari Käse-jotain. Annokset olivat valtavat ja Hannamarin tilaus paljastui kaalisalaatiksi sekä kulholliseksi juusto-sipuli-makaronipaistosta. Tykättiin! Kotimatkalla satoi, mikä oli lähinnä kivaa raikastusta kuumuuteen.
Tänään heräsimme aikaisin missionamme vuorille ennen ennustettua sadetta. Testasimme alakerran kahvilassa tarjoillun aamiaisen, jonka persuteella buukkasimme majapaikastamme toisenkin yön. Aamupalaan kuului sämpylöitä (tietenkin spiraalikoristeltuja, Itävallasa kun ollaan), voita, itsetehtyjä hilloja, maitokannu ja cornflakeseja, Nutellaa, vapaavalintainen juoma (otettiin cappuccinot; niissä oli kermavaahtoa, mille italialainen olisi nauranut pilkallisesti) sekä KAKKUPALAT! Kimmolle suklaista ja Hannamarille sitruuna-marenkia. Kun aamiainen ja BB:n yleinen viihtyisyys ja mainio sijainti lasketaan yhteen, voimme vain sanoa: menkää kaikki Innsbruckin matkaajat paikkaan nimeltä Nepomuk's!
Topakan aamiaisen jälkeen lähdimme 6 tunnin vuorilenkille. Suuntasimme kylästä (n. 650 m) noin kilometriä korkeammalle hyväkuntoisia retkipolkuja pitkin. Koko Innsbruck vauvoista vaareihin oli kanssamme retkeilemässä, sillä täällä vietettiin tänään jotain yleistä vaelluspäivää, "Wandertag". Retkemme oli oikein mainio, ja onnistuimme pientä kuuroa lukuunottamatta välttämään sateen. Reittimme tienoilla meni myös uusi kabiinihissi huipulle (reilusti yli kahteen kilometriin), mutta sen melkein 20 € maksanut lippu oli meille ihan liikaa. Mutta hyvin toimi jalatkin! Maisemat ylhäältä olivat uskomattomia ja saivat vaelluskuumeen nousemaan - yritämme todistaa tämän kuvilla, jahka muistamme ottaa joskus kamerapiuhan mukaan. Velluspolkujen varrelta löytyi myös mainio lounaspaikka, jossa söimme (jälleen valtavankokoiset annokset) perinteistä itävaltalaista ruokaa: makkaroita, etikkasalaatteja, knöödeleitä ja appflestrudelia (ruokajuomana jälleen Almdudler).
Innsbruckinkotiin saavuttuamme torkahdimme hetkeksi ja kokkailimme pastaa. Ja söimme Milka-suklaata. Nyt jatkamme iltaa pienen kaupunkikävelyn merkeissä, vaikka taivas näyttääkin synkältä. Huomenna Graziin! Terveisiä kotiin!

20.43
3
kommenttia
Kohteen lähettäminen sähköpostitse
Bloggaa tästä!
Jaa X:ssä
Jaa Facebookiin
Österreich!
lauantai 21. toukokuuta 2011
(Eukäteen jo pahoittelut, jos tekstissä kirjaimet ovat oudoilla paikoilla; Itävallan näppäimistössä on omat jännyytensä. Mutta ä/ö löytyy!)
Täällä (blogissa) taas! Nettiä emme hetkeen löytäneetkään. Nyt Kantosten matka on edennyt reippaasti puolivälin yli ja vienyt meidät Itävaltaan. Sijaintimme on tällä hetkellä helteinen, vuorten ympäröimä Innsbruck. Tulimme tänne tänään iltapäivällä ja suunnitelmissa on viettää täällä kaksi yötä. Mutta ennekuin alppihenkisyys valtaa meidät kokonaan, kerromme jotain Veronasta.
Junailimme Veronaan Roomasta torstaina - pitkä matka meni nopeasti kirjojen parissa (Kimmo luki Irvingin Oman elämänsä sankaria, Hannamari Prolouxin Vaarallista harmonikkaa ja saatuaan sen päätökseen Oksasen Puhdistusta). Veronan stazione sijaitsi hieman keskustasta syrjässä eikä asema ympäristöineen vakuuttanut, mutta maltettuamme kävellä Piazza Bralle (kaupungin sydän) olimme aivan myytyjä. Verona on nimittäin kaunis, vanha ja juuri sopivan kokoinen paikka melko keskieurooppalaisella fiiliksellä, suosittelemme! Kaupungin turisti-infosta saimme kartan ja tiedot varteenotettavan edullisesta majapaikasta. Päädyimme hostelliin, joka sijaitsi kukkulan rinteessä (linnan ja roomalaisen amfiteatterin välissä) kaupunkia halkovan joen hiljaisemmalla puolella. Hostelli oli perustasoa: hinta ok (18 e/yö/hlö; kevyt aamiainen sisältyi), huoneet tytöille ja pojille erikseen vanhoissa, vähän ränsistynyneissä taloissa; upeasta puutarhasta plussaa!
Torstai-iltana lähinnä kiertelimme vanhan kaupungin pieniä katuja, söimme illallista(hauskassa, kuivatuilta kukissa tuoksuvassa ravintolassa joka tarjosi 8 eurolla mahtavan valikoiman paikallisia juustoja) ja menimme aikaisin nukkumaan. Perjantaina päästiinkin sitten aikaisin liikkelle, ja olimme jo ennen yhdeksää vanhalla amfiteatterilla, jonka yhteydessä sijaitsee myös arkeologinen museo. Paikka oli mosaiikkeineen, pienine pronssipatsaineen ja veistoksineen ehdottomasti kolmen euron opiskelijalipun arvoinen! Lounaalla söimme mahtavaa kalaa, joka juuri tehtyjen googlailujen perusteella paljastui merikrotiksi (tarjoilija kertoi siis kalan nimen italiaksi)! Löysimme myös sympaattisen luomukaupan, josta mukaan tarttui jo ensimmäiset tuliaiset. Iltapäivällä yritimme käydä Julian haudalla (Veronan suurimpia ylpeydenaiheita ovat siis Romeo ja Giulietta), mutta koska totesimme sen liian kalliiksi, suuntasimme vain katsomaan Julian kuuluisaa parveketta. Paikka oli aika hurja turistimagneetti, ja suosittelemmekin ajoittamaan mahdollisen vierailun esi. aikaiseen aamuun iltapäivän sijasta.
Satuimme Veronaan hyvään aikaan, sillä Piazza Bralla oli juuri torstaista alkaen suuret vuotuiset markkinat: paikka oli täynnä kojuja, josta myytiin kaikenlaisia herkkuja tryffelitahnoista Ligurian focacciaan. Päädyimmekin nauttimaan perjantain illallisen markkinoilla - aperitiivoiksi maistelimme juustoja, oliiveja, hilloja, hunajoita, leivonnaisia, balsamicoa, makkaroita, anjoviksia ja oliiviöljyjä leivän kera, pääruoaksi söimme festarihenkisesti valmisettua risottoa sekä pizzaa. Markkinoilta mukaan tarttui myös tuliaisia ja Kimmo päätyi ostamaan pitkään pähkäiltyään litran maailman ehkä parasta oliiviöljyä. Ilta markkinoilla oli kaikinpuolin mainio (tuntui että kaikki veronalaiset olivat liikkeellä) ja piazzalla oli muutenkin elämää, sillä valtavalla, Coloseumia muistuttavalla areenalla oli ilmeisen suositun bändin keikka.
Tänään lauantaina matkasimme upeista maisemista nauttien tänne Innsbruckiin, joka on ensivaikutelmaltaan postikorttimainen ja lämmin. Maan vaihtumisen kyllä huomaa! Löysimme äärettömän kodikkaan majapaikan (oma huone asunnosta, jossa on keittiö ja 8 muuta reissaajaa), jonka omistaja(?) antoi meille mainioita vinkkejä mm. hyvistä ja halvoista itävaltalaisista ravintoloista. Aamiaisen suhteen odotukset ovat korkealla, sillä sen saa huonehintaan sisältyen nauttia asunnon alakerran kahvilassa, joka on täynnä herkullisen näköisiä kakkuja ja macarone-leivoksia. Mitä luultavimmin jäämme samaan majapaikkaan myös toiseksi yöksi. Huomisen Innsbruck -suunnitelmiin kuuluu päiväretki vuorille. Sääennuste ei tosin ole suunnitelmamme takana, mutta toivomme parasta...
Nyt suuntaamme etsimään vaihtelua pitkään jatkuneeseen pasta/pizza-linjaan. Illallisaika siis! Päivityksiä seuraa viimeistään alkuviikosta, kun pääsemme kaverimme luokse Graziin.
Hannamarin jälkihuomautus: Melkein parasta Itävallassa olemisessa on Almdudler, tuo maailman paras limonadi. Sain sitä heti rautatieasemalla ja se oli taas rakkautta se. Kimmostakin tuli luonnollisesti Almdudlerin ystävä.

18.32
1 kommenttia
Kohteen lähettäminen sähköpostitse
Bloggaa tästä!
Jaa X:ssä
Jaa Facebookiin
Roomassa vielà hetki
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
Hòh, nettikahvilan kone sanoi POKS ja kadotti pitemmàt sepustukset. Tàssà vain pienet tiivistelmàt, aika ei riità muuhun.
Syòtiin maanantai-iltana parasta pizzaa ja mainiota tiramisua. Trattoria oli làhellà yliopistoa, pieni, meluisa ja tàynnà paikallisia. Halvat hinnat ja kaupan pààlle limoncinoa. :) Ostettiin maanantaina kivasta pelikaupasta myòs
Eilen kàveltiin yli kymmenen tuntia ja koluttiin Fontana di Trevi, Campo di Fiorin tori ja totta kai Forum Romanum, Colosseum ja Circus Maximus. Massiivista meininkià ja tosi hienoa, mutta melko paljon ihmisià. Nàhtàvyyksiin kului 15 e, mutta ehkà me sivistyttiin edes vàhàn. Juotiin kuitenkin matkan halvimmat cappuccinot, 90 senttià, joten rahankàyttò pysyi balanssissa. Illalla vàsytti hurjasti!
Tànààn kiivettiin vehreàlle kukkulalle (kaupungin toiselle puolelle, 2 tunnin matka jalan), josta lòytyi Herman Liikasen (eli Kimmon muinaisen sukulaisen) patsas. Otettiin hienoja kuvia! Paahteisessa sààssà jatkettiin matkaa Pietarinkirkolle. Hurjat jonot, kuuma, kaikki paikat tàynnà Johannes Paavalin jàttikuvia. Vatikaanin portinvartijoiden asut oli nàkemisen arvoiset! Kotiin tultiin metrolla, koska Kimmo paloi kunnolla - kiitos antibioottien.
Kohta làhden takaisin Kimmon luo hostellille. Meillà on ollut siellà (ja muissakin paikoissa) tosi kivoja kàmppiksià; tàmà yò vietetààn australialaisen Edin ja hànen skottivaimonsa Katen kanssa. Roma Scout Centrumia voimme kyllà suositella làmmòllà! 22 e yò uusissa ja siisteissà 4 hlòn huoneissa, aamiaiseen kuuluu mehuja, erilaisia hedelmià, sàmpylòità (+ voita ja hilloja), makeita leivonnaisia ja laatukahvit. On hauskaa, ettà Suomessa 4 tàhden hotellissa saattaa saada automaattikahvia, mutta italialaisen hostellinkin vakiovaruste on kahvintekijà!
Sellaista. Huomenna junailemme Veronaan (Romeo ja Julia, uu lalaa) ja siità hiljalleen Itàvaltaan. Ja kahden viikon pààstà ollaan jo Suomessa, hòh. Mutta ilmeisesti palaamme Suomeen jossa Kike ei ole kulttuuriministeri. :D
-Hannamari

20.22
1 kommenttia
Kohteen lähettäminen sähköpostitse
Bloggaa tästä!
Jaa X:ssä
Jaa Facebookiin
Nopeat terveiset Roomasta
maanantai 16. toukokuuta 2011
Roomassa ollaan! Tosin ollaan vasta pikkuhiljaa pààsemàssà kaupungin makuun: eilen tànne tullessa ja melkein koko illan satoi paljon, joten lueskelimme, kàvimme vetàmàssà làhibaarin aperitivo-buffan ja Kimmo yritti parannella kipeàà kurkkuaan. Ja toki seurasimme myòs Suomen pelià tekstiviestien vàlityksellà. :D Yòllà nukutti hyvin Scout Centrumin siistissà pikkudormissa vaikka ukkostikin kovaa! Eikà samaan yòpaikkaan sattunut suomalaisryhmàkààn aiheuttanut hàiriòità.
Tàmà aamu valkeni aurinkoisena, tuulisena ja yhà kurkkukipuisempana. Kimmo ei saanut nukuttua kurkkukivun takia, joten ajateltiin nàyttàà nielua lààkàrille (ettei mene koko loppumatka pilalle). Ajoimme siis metrolla keskustaan ja harhailujen jàlkeen lòysimme International Medical Centerin, joka oli huoneisto vanhassa talossa. Tohtori vaaleanpunaisessa Lacosten pikeepaidassa mààràsi antibioottikuurin ja sàrkylààkkeità, joten parempaa vointia odotettavissa. Vakuutuksen ansiosta kàynti lààkàrissà ei maksanut mitààn, jee.
Lààkàrikàynnin ohessa kàveltiin Domus Aurealla ja nàhtiin jo vilaus Colosseumista. Lounastettiin hyvàssà etiopialaisravintolassa (ilman ruokailuvàlineità), joka oli tosi mukavaa vaihtelua pastalinjaan. Nyt Kimmo istuu itsepalvelupesulan osotushuoneessa ja minà kirjoittelen tààllà nettikahvilassa. Aikaa 2 minuuttia, pitàà pian lopettaa. Illalla suunnitelmissa on voinnista riippuen pieni kàvelyretki ja pizzaa ehkà. Huomenna valloitetaan joen itàpuolen nàhtàvyydet Forum Romanumista Espanjalaisiin portaisiin ja keskiviikkona moikataan paavia ja Kimmon sukulaismiestà Herman Liikasta! Koska tàmà pàivà tosiaan meni ilman suurempia Rooman ihmetyksià, varasimme yhden lisàyòn hostellista ja suuntaamme kohti pohjoista vasta torstaina. Hostellissamme kelpaakin viipyà, koska aamiainen on huippu!
Kuuluillaan!

Kuvitusta
lauantai 14. toukokuuta 2011
Lähettänyt
hammari
klo
22.35
1 kommenttia
Kohteen lähettäminen sähköpostitse
Bloggaa tästä!
Jaa X:ssä
Jaa Facebookiin
Kaltevan tornin kaupungissa
Muutama pàivà vieràhti koneen ulottumattomissa - olimme Cinque Terressà ihmettelemàssà uskomattoman kirkasta merivettà, vuoria ja hàmmentàvià mààrià amerikkalaisturisteja. Yòvyimme Riomaggioren kylàssà yksityisessà huoneistossa (olohuone, keittiò, kylppàri, makuuhuone), joka ei ollut ihan sità minkà olimme etukàteen varanneet... Loppujen lopuksi olimme kuitenkin tyytyvàisià omaan rauhaan ja keittiòòn. Sààstettiin àlyttòmàsti tekemàllà itse ruokaa, sillà kylien ravintolat olivat selvissà turistihinnoissa. Pienistà kaupuoista sai mainioita juustoja, oman kylàn sitruunoita, hyvià tomaatteja ja ihanaa focacciaa.
Riomaggiore oli ehdottomasti parhaimmillaan illalla, kun turistimassat olivat kaikonneet. Katseltiin aaltoja, tutkittiin pikkukujia ja kiivettiin monia portaita ihastelemaan kylàn valoja. Ja nàhtiin tulikàrpàsià! Torstaina pààstiin nàkemààn myòs muut kylàt, kun vaellettiin pàivà 5 Terren kylistà toiseen. Se ei tosin ollut ilmaista huvia (5 e polkujen kàytòstà!), mutta hintansa vààrti. Sàà oli hieno ja maisemat mielettòmià: merta, jyrkkià kallioita, pengerrettyjà viljelmià, pienià kylià, vàlimeren kasvillisuutta. Kuuluisin polkupuolen kilometrin mittainen Via de amore oli ruuhkainen, mutta ylhààllà vuorilla mahtui vaeltamaan. Saatoimme ehkà vàhàn palaa ja jumittaa pohkeet, mutta oli huippua!
Eilen illalla kàytiin La Speziassa, joka on isompi kaupunki 5 Terren kylien tuntumassa. Piazzoilla oli perinteiset perjantai-illan meiningit, kun koko kaupunki vietti yhdessà aikaa ulkona. Juotiin cappucinoa ja seurattiin hauskoja lapsia hyvà tovi. :) Saatiin myòs kamerasta kuvat DVD:lle, joten muistikorttiin mahtuu taas uusi 450 kuvan setti. Illallistettiin kivassa ravintolassa pesto-gnocceja ja grillattua kalaa nauttien.
Tànààn aamulla jàtimme Riomaggioren taakseme ja hyppàsimme junaan. Tarkoituksemme oli mennà Sienaan, mutta junanvaihdon yhteydessà pààtimmekin jààdà Pisaan. Lòytyi superhalpa hostelli (15 e yò!) ja nettikin on ilmainen. Kaupunki on keskiaikaishenkinen ja kiva, tosin tornin ympàristòssà turisteja riittàà. Saatiin mainioita kuvia, kun ràpsittiin ihmisià jotka kuvauttaa itseààn tornin kanssa muka pitàen sità pystyssà. :D Jààtelòindeksiin perustuen hintataso on halpa. Yhdestà baarista saa myòs kuulema mahtavan aperitiivibuffetin viidellà eurolla! Se me testataan illalla. Aiomme myòs tutkailla Pisaa vielà tarkemmin ja ehkà kàydà tornissa. Huomenna matka jatkuu kohti Roomaa, jossa olemme kolme yòtà.
Sellaista tànne Italiaan! Suomessa eletààn nàemmà jààkiekkohuumaa... onneksi emme ole sità todistamassa. Mutta Euroviisuja saatamme tànààn seurata, jos sopiva baari lòytyy.
Kuulumisiin!
PS. Minna: kortit làhti tànààn postiin!

16.45
1 kommenttia
Kohteen lähettäminen sähköpostitse
Bloggaa tästä!
Jaa X:ssä
Jaa Facebookiin
Pikakuulumiset Bergamosta
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
Kirjoittelemme tàtà tekstià Bergamossa. Kyseessà on pienehkò kaupunki Milanon làhistòllà, joka tunnetaan Ryanairin lentokentàstà. Bergamon vanha kaupunki on ehdottomasti tutustummisen arvoinen: muurien ymmpàròimà kukkula ja hienoja vanhoja rakennuksia! Toisaalta myòs muita turisteja on nàkynyt... Hostellikavereina meillà on esimerkiksi kuopiolaisia ysiluokkalaisia. :D
Tulimme tànne Bergamoon eilen Genovasta ja tànà aamuna saatoimme Minnan Tampereen lentokoneeseen. Matka jatkuu siis vielà kolme viikkoa kahdestaan; tànààn junailemme (jo tutuksi tulleiden) Milanon ja Genovan kautta Riomaggioreen, joka on yksi Cinque Terren kylistà. 5 Terressà vietàmme kolme yòtà kivanoloisessa BB:ssa -> tervetullutta vaihtelua hostellielàmààn! Tarkoitus on vaellella, nauttia merestà ja pienten kylien tunnelmasta.
Matka on mennyt kaikin puolin loistavasti: sàà on ollut upea, junat kulkevat ajallaan ja joka pàivà oppii uuden sanan italiaa... Kaikin puolin parasta. Terveisià kotiin!

9.25
1 kommenttia
Kohteen lähettäminen sähköpostitse
Bloggaa tästä!
Jaa X:ssä
Jaa Facebookiin
Vàlimeren rannalla
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Hei taas!
Aamulla oltiin vielà Comolla, jossa nautittiin sivistyneestà sunnuntaitunnelmasta, auringosta ja piknikherkuista (leipàà, mansikoita ja juustoja). Sitten juna vei meidàt Milanoon, joka oli ankea. Onneksi matka jatkui pian kohti Genovaa, jossa sijaitsemme tàllà hetkellà. Hostelli on ok, muttei edellisen yòpaikan veroinen...
Gevova on aika iso ja sokkeloinen: merta, kukkuloita, korkeita taloja ja pienià kujia. Ja ilmeisesti Italian parasta ruokaa (jota ei tosin voida vielà tàysin allekirjoittaa, sillà sòimme ensimmàiset vastaantulevat pizzat...). Huomenna shoppailemme vàhàn, ja làhdemme pàivàretkelle Camogli -nimiseen kalastajakylààn uimaan ja syòmààn sardiineja.
Sellaista tànààn, me làhdeààn nyt tutustumaan muihin reissaajiin.

23.44
2
kommenttia
Kohteen lähettäminen sähköpostitse
Bloggaa tästä!
Jaa X:ssä
Jaa Facebookiin
Comolla, elossa ja onnellisina
lauantai 7. toukokuuta 2011
Tehokkaan làhes kaksivuorokautisen busseissa, junissa ja laivoissa istuskelun jàlkeen saavuimme eilen illalla Zurichiin, johon pààtimme alkuperàisestà suunnitelmasta poiketen jààdà yòksi làhinnà kahdesta syystà: emme ehtineet Chiassoon làhtevààn junaan ja junassa nukkuminen alkoikin jo vàsyttàà. Etsiskelimme sitten yòpaikkaa puhelinneuvonnan avustuksella. Kallista oli. Hurjan kallista kaikkialla. Edullisin yòpaikka, jonka lòysimme oli nimetòn hotelli, josta yòsijat irtosivat pienen tinginnàn jàlkeen hintaan 150 chr, elikkàs jokseenkin 40 € per nuppi. Hintalaatusuhteesta voisi monella olla huomauteltavaa, mutta kokemuksena loppujen lopuksi ihan mukava. Hotellin tunnelmaa on vaikea kuvata osuvasti, joten en sità tee. Zurichin perjantai-illan yò oli jokseenkin vilkas ja saimmekin nauttia roskapòntollà seikkailevan nuorukaisen esittàmàstà kuunnelmasta ikkunalasien làpi, kunnes Unimatti saapui. (Minnaa valvotti lisàksi kuvitelmat torakoista yms. elàvistà otuksista). Aamupala asemalta otti tuhdin hintalapun kantaakseen.
Pian olimme kuitenkin jo onnellisesti ja hyvin nukkuneina ylittàmàssà alppeja. Ylityksen kannaltakin oli viisasta viettàà yò Zurichissa, sillà maisemat junasta olivat oikein oivalliset. Raja ylittyi ja saavuimme Comoon. Tààllà on hyvà olla. Hannamari jatkaa -->
Como on kiva kaupunki jàrven rannalla, kukkuloita kaikkialla. Ollaan syòty kirsikoita ja jààtelòà, kàvelty kaupungissa ja nautittu làmmòstà (n. +25). Mentiin myòs pelottavalla kiskovaunulla jyrkkàà rinnettà korkealle kukkulalle, kiipeiltiin vàhàn ja ihailtiin maisemia. Matkaa hauskuutti useat kissat ja kolme veljestà.
Lòydettiin ihana symppishostelli (17 e/nenà), jossa on siistit 20 henkilòn dormit erikseen tytòille ja pojille. Henkilòkunta mahtavaa, siisti ja rauhallinen paikka. Syòtiin juuri loistava illallinen tààllà hostellin pienessà resparavintolassa: salaattia, leipàà, sienipastaa parmesanilla ja persiljalla, mehua/viinià ja tuoreita hedelmià halvalla.
Huomenna jatketaan matkaa, ilmeisesti Genovaan. Siellà on kuulemaa hyvàà pestoa ja Euroopan isoin Aquarium. Pysykàà kuulolla, jatkoa seuraa! Terveisià uskollisimmille lukijoillemme eli àideille. Tàssà vielà pari kuvaa matkan varrelta:

PS. Oli àlytuottoisa laivamatka Tukholmaan. Voitettiin bingossa paljon karkkia ja risteilylahjakortti, sekà tietovisassa viini&tapas -lahjakortteja laivan ravintolaan.

22.40
2
kommenttia
Kohteen lähettäminen sähköpostitse
Bloggaa tästä!
Jaa X:ssä
Jaa Facebookiin
Adios!
keskiviikko 4. toukokuuta 2011
Lähtö on käsillä. Pysykää kanavalla, seuraava postaus tulee oletettvasti Comolta! Huippua ja jännää.
Lähettänyt
hammari
klo
22.44
0
kommenttia
Kohteen lähettäminen sähköpostitse
Bloggaa tästä!
Jaa X:ssä
Jaa Facebookiin
Opiskelut ja matkatavarat pakettiin
tiistai 3. toukokuuta 2011
Eletään tavallaan matkan aattoa: huomenna keskiviikkona hyvin myöhään (eli torstaina tosi varhain) kävelemme kotikaupunkimme matkakeskukselle, hyppäämme bussiin ja matkaamme Turkuun ja sieltä muille maille. Jännitys ja odotus alkaa todentua vasta nyt; olemme molemmat olleet kiireisiä kevään opintojen kanssa (Hannamarin kandityö esiteltiin tänään ja Kimmo lukee parhaillaankin tenttiin).
Matkavalmistelut on ihan hyvällä tolalla: pyykit on pesty, tarvittavat tavarat hankittu, varaukset tehty ja passit kopioitu. Huomenna pitäisi vielä siivota koti lähtökuntoon, ostaa eväät laivamatkaa varten ja pakata kaikki kulkemaan näpsäkästi. Ja ottaa vastaan matkaseuralaisemme! Kanssamme viikon ajan reissaa nimittäin Kimmon sisko Minna. Suunnitelmien mukaan reilaamme yhdessä Italiaan, pyörimme yhdessä Comon/Genovan/Bergamon seuduilla ja 11. päivä Minna lentää takaisin Suomeen.
Tähän sopii pari sanaa matkavarustuksesta ylipäätään. Koska lähtökohtana on mukavan kevyen repun kantaminen, jokaisen tavaran mukaanottamista on mietitty. Meillä molemmilla on 50 litran reput, joihin pakkautuu muun muassa (vaate-esimerkit Hannamarilta):
-vaatteet (mm. kuoritakki, kolmet eripituiset housut, simppeleitä paitoja ja toppeja, villatakki, alusvaatteet ja villasukat!)
-kengät (tennarit, sporttisandaalit ja Havaianas-flipflopit)
-uikkarit ja vauvaharsosta ommeltu pyyhe
-iso huivi, jota voi käyttää kaulan lämmikkeenä, peittona ja piknikliinana
-makuupussilakana
-hygieniavälineistöä kosteusvoiteesta maitohappobakteereihin ja rakkolaastareihin
-otsalamppu, pelikortit, pyykkinaru, lusikka, päiväreppu, aikataulukirja, kamera, laturit ja varausvahvistukset
Mietittiin äsken pakkailun lisäksi sitä, mitä me häämatkaltamme oikein odotetaan. Tässä tiivistelmä:
-aikaa ilman huolia ja kiireitä; täydellinen irtiotto ja palautuminen opiskelutalvesta
-toukokuun kauneus ja lämpö eteläisimmillä leveyksillä
-kaikkien uusien paikkojen ihmettely
-Rooman ihmettely
-reppureissaamisen ja junien aikaansaama vapauden ja riippumattomuuden tunne
-täydellisen risoton syöminen
-kaikenlainen vaeltelu
-Kimmon/Hannamarin kanssa oleminen
Aika varmasti tiedossa on paras toukokuu.

22.53
0
kommenttia
Kohteen lähettäminen sähköpostitse
Bloggaa tästä!
Jaa X:ssä
Jaa Facebookiin
Toukokuu!
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
Lähettänyt
hammari
klo
17.32
0
kommenttia
Kohteen lähettäminen sähköpostitse
Bloggaa tästä!
Jaa X:ssä
Jaa Facebookiin
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)