Hups. Näyttää pahasti siltä, että laskumokani sekä InterRail-passin joustamattomuuden takia joudumme hankkimaan matkalle sittenkin kuukauden passit 22 päivän sijaan. Mikä tarkoittaa 2 x 90 euron haukkausta matkabudjetistamme.
Ensimmäinen junamatkamme reilikortilla lähtee siis 5.5. klo 23.14. Koska kyseessä on yöjuna ja lähtöaika myöhäinen, luulin että reililippuun voi merkata ensimmäiseksi päiväksi kuudennen (kuten esimerkiksi 5/10 reilipassissa voi!). Vaivauduin onneksi kysymään asiaa etukäteen, jolloin selvisi tämä. No, suurempi ongelma on kyllä laskutaitoni: vaikka passi alkaisikin vasta kuudes päivä, ei 22 päivän voimassaoloaika kata enää toukokuun 28. päivää. Toisin kuin siis luulin. Tuon 28. päivän puolella matkustamme yöjunassa Wienistä Hampuriin sekä Hampurista Tukholmaan, joten yksittäiset liput tulisivat paljon kalliimmiksi kuin kuukauden passin ostaminen.
Ärsyttävintä koko hommassa on se, ettemme voi venyttää reissuamme ja ihan oikeasti hyödyntää kuukauden matkaoikeutta. Opiskelujen takia lähtö ennen viidettä ei onnistu, ja pian matkan jälkeen meitä odottaa perhejuhlat jonne on päästävä. Yksi lisäpäivä voisi korkeintaan onnistua... Nähtäväksi jää, miten se käytetään.
-Hm
Lovi budjettiin
maanantai 11. huhtikuuta 2011
Lähettänyt
hammari
klo
9.10
Kohteen lähettäminen sähköpostitse
Bloggaa tästä!
Jaa X:ssä
Jaa Facebookiin
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Katoitteko kaikki junat etukäteen ennen reiliä? Itsekin olisi tarkoitus lähteä, mutta matkan suunnittelu on täysin jumittunut. En tiedä miten suunnitella, vai suunnitellako ollenkaan :)
Lähetä kommentti